Viime vuonna (2024) julkaistiin blogijuttusarja Martimoaavan historiasta. Sitä kirjoittaessani tuli opiskeltua jääkärietapin ja sota-ajan tapahtumista ja innostuin ajatuksesta käydä paikan päällä katsomassa Martimoaavan läheiset sotamuistomerkit.
Viime kesänä eräänä kesäkuun viikonloppuna pakkasimme teltat ja muut retkivarusteet pyörän selkään, hyppäsimme pyörien kanssa junaan ja suuntasimme Tervolaan. Sieltä sitten ajelimme pienempiä teitä pitkin takaisin päin ja matkan varrella tutustuimme tarkemmin Lentäjäpatsaaseen ja Maaninkajärven jääkärikämpään. Piipahdimme myös Tervolan kirkkomaalla, Oijärvellä ja Yli-Iissä. Pari yötä yövyimme matkalla ja kilometrejä kertyi 240.
Junasta poistuimme aamupäivällä Tervolassa. Poljimme lounaalle Tervakuksalle ja jälkiruuaksi tutustuimme Tervolan kirkkomaahan. Ihailimme 1600-luvulla rakennettua vanhaa kirkkoa ja piipahdimme rautatieasemalla vuonna 2000 paljastetulla Sotaanlähdön muistomerkkillä.
Sää oli lämmin, mutta pilvinen. Pyöräilimme kirkolta Ossauskoskelle, Kemijoen rannalle välipalalle ja sieltä Mutkan ja Hyössingin kautta Sarkakankaalle. Hienoja maalaismaisemia ja metsiä saimme ihailla matkalla. Aikamoisia oli viimeiset nousevat kilometrit ennen Sarkakangasta. Tielle oli ajettu isoa mursketta, joka oikein täryytti ja nousut hapotti reisiä.
Sarkakankaan muistomerkillä paikalle tuli myös alueella kulkenut mies, joka kertoi olleensa kartoittamassa maastoa. Hän tuli tervehtimään ja ihmettelemään, kun ei usein vastaantulijoita kuulemma tule niillä seuduilla vastaan.
Lentäjäpatsas sijaitsee Ahmavaarantien varrella ja muistomerkin vieressä on myös laavu. Lentäjäpatsas muistomerkki toteutettiin Sarkakankaalle talkootyönä ja sen suunnitteli kemiläinen professori Ensio Seppänen. ”Lentäjäveljet – maa on vapaa” muistomerkki paljastettiin 10.10.1970. Patsas on pystytetty jatkosodassa tippuneen pommikoneen pakkolasku paikalle, josta ainoa hengissä selvinnyt tähystäjä vaelsi viikon läpi Martimoaavan alueen ihmisten ilmoille. Tarkempia tietoa voi lukea Jälkiä Martimoaavan historiasta 4. blogijutusta.
Iltapäivällä ajelimme Simojoen varteen ja ylitimme joen Taininiemestä. Teltta pystytettiin Taininiemessä Ranuantien varteen pienelle levikkeelle, jonka näkyvyyttä tielle pusikot mukavasti peittivät. Ei tarvinnut unta odotella, sen verran oli rankka päivä.
Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa Ranuantietä kohti Yli-Kärppää. Saavuimme Maaninkajärven jääkärikämpälle ja tutustuimme muistomerkkiin, laavuun sekä jääkärikämppään. Jääkärikämpän maastoon on merkitty Simon kahakan tapahtumapaikkoja ja tuvan sisällä on jääkärikämpästä ja kahakasta kerrottu kuvin ja tekstein. Kämpän läheisyydestä kulkee myös Jääkärireitti alkuperäistä etappireittiä mukaillen Yli-Kärppään ja Kuivaniemen Vestaan. Tarkempia tietoa voi lukea Jälkiä Martimoaavan historiasta 4. blogijutusta.
Jääkärikämppä oli kosteassa paikassa ja siellä oli aivan mahdottomasti itikoita ja vaikka nälkä kurni jo mahassa, päätimme ajella vähän tuulisempaan paikkaan evästauolle. Tauon jälkeen ajelimme Oijärven itäpuolen rannalle lounaalle. Oijärvellä oli upea kota levähdyspaikalla, jossa oli mukava syödä rauhassa ja odotella, että vesisade taukoaa.
Oijärveltä matkasimme Tannilantietä pitkin Yli-Iihin. Koko matkan satoi vettä kaatamalla ja matkalla oli vilkasta liikennettä, enemmän kuin pienemmillä teillä. Yli-Iissä kävimme kuivattelemassa ja täyttämässä mahat Kaisun kahvilassa. Kun sade taukosi, painuimme äkkiä kauppaan, pystyttämään telttaa ja vaihtamaan kuivaa päälle. Onneksi oli lämmin keli. Hyvin nukutun yön jälkeen ajelimme Kiimingin kautta kotio. Aurinko lämmitti loppu matkan.
Oli hieno reissu. Pyörällä sitä näkee enemmän ja kuulee luonnon ääniä kulkiessa. Sykähdyttäviä muistomerkkejä olivat kertakaikkiaan. Jotenkin eri lailla historia koskettaa ja tulee eläväksi, kun käy paikan päällä tapahtumapaikoilla. Upeaa, että näitä paikkoja ylläpidetään ja säilytetään tietoa historian tapahtumista.
Kommentoi juttua