Lähdimme toukokuisena perjantaina töiden jälkeen ajelemaan Martimoaapaa kohti. Perillä lähtöpisteellä olimme vasta puoli yhdeksen maissa illalla. Jätimme auton Viantien varteen Pömiön pohjoisosaan.
Vettä ripsi hiljalleen. Päätimme kulkea Ala-penikan itäistä puolta omia polkuja Kaltiolammelle. Sateen liukastamat pirunpellot olivat todella hankala kulkuisia ja hidastivat aika lailla matkan tekoa.
Vähän matkaa kuljettuamme hakkuuaukean reunaa, pirunpeltoa ja upottavaa suota, totesimme että on parempi siirtyä kulkemaan retkeilyreittiä pitkin. Kello kun oli jo paljon ja kulkeminen hidasta. Niinpä liityimme Ala-penikan pohjoispuolella kulkevalle reitille Kaltiolammelle. Reitille päästyämme lähdimme ajatuksissamme kävelemään väärään suuntaan ja kävimme muutaman kilometrin kävelemässä ”turhaa lenkkiä”.
Kuljimme retkeilyreittiä pitkin Kaltiolammelle. Suo osuudet olivat märkiä, olihan parin päivän ajan ollut sateista. Kaltiolammen vanhan autiotuvan tilalle oli tuotu uusi tupa, mikä oli vielä rakenteilla. Tulipaikalla ja käymälän edustalla oli paljon roskia. Moinen roskaaminen harmittaa. Itselle kun on taottu päähän, että sen minkä kannat metsään, ni kannat poiskin. Tarkoituksenamme oli yöpyä Kaltiolammella, mutta tuvan ympäristö oli sen verran kostea telttailuun, että päätimme jatkaa matkaa vielä Kurkiojalle asti, missä olisi laavu majoitus, jos ei kuivaa telttapaikkaa löytyisi.
Kurkiojalle saavuimme puolen yön aikoihin. Yleensä emme jätä yöpymistä näin myöhään, mutta suomen kesät on onneksi valoisia. Sää oli vieläkin kostea. Pystytimme teltan, söimme iltapalan ja laitoimme maate. Uni ei mennanut ensin tulla, mutta kun pieni sateen ropina alkoi kaikua teltan katosta, nukahdettiin molemmat nopeasti.
Aamulla heräsimme kymmenen maissa. Näin myöhäinen aamuherätyskin oli todella harvinaista. Tehtiin rauhassa aamupalaa: lämmintä marjakeittoa, ruisleipää ja pannukahvit tietenkin. Kurkiojassa oli todella kirkasta vettä, hyvin kelpasi suorilta ruuanlaittoon ja juomavedeksi.
Koko yön satoi vettä. Siitä johtuen takaisin lähtiessä suo oli vielä märempi ku tulessa. Onneksi tuli lankattua vaelluskengät ennen reissua, kuten hyviin käytäntöihin kuuluu, pysyivät jalat kuivina. Nyt emme lähteneet enää omia reittejä kulkemaan vaan kävelimme merkittyä polkua pitkin Kaltiolammelle ja siitä metsätietä pitkin autolle.
Polulla matkakumppaniksi saatiin kolme punatulkkua. Linnut lensivät pyrähdyksiä edellämme; aina kun tulimme liian lähelle, linnut lensivät pari metriä polkua eteenpäin.
Metsätiellä oli todella paljon hirven kakkaa. Valehtelematta joka toisella askeleella joutui varomaan ”miinoja”. Muistutti itselle, että kulkee täällä Martimoaavalla muitakin eläimiä kuin lintuja ja sammakoita, mitä yleensä vain näkee. Autolle päästyämme pohdimme, että jatkammeko autolla matkaa Hangassalmen aholle mistä kävelisimme Koivuselän autiotuvalle yöksi. Säätiedotus näytti kovenevaa sadetta koko päivälle, joten päätimme lähteä takaisin kotia kohti.
Vaikka reissu jäikin yhdeksi yöksi, oli se taas silti mukava edes vähän käydä metsässä rauhoittumassa. Hyvin kesti vaatteetkin kuivina, joten ei pikku sade seuraavallakaan kerralla ole este retkelle lähdölle.