Umpihankihiihtoa Simoskanaavalla

Viime lauantaina lähdettiin hiihtoreissulle Martimoaavalle. Auto jätettiin tällä kertaa Pohjoispuolentielle lähelle Simoskanojaa, Alatalonkarinlaavun risteykseen.

Pakkanen kipristeli poskia, mutta matkaan lähdettiin. Mittari näytti autolta lähtiessä -25 astetta. Mukana oli metsäsukset ja reput. Ahkiokin oli mukana, mutta päätettiin jättää se pois ja lähteä kevyemmällä varustukselle, jos sattuukin, että hanki upottaa.

Kuljimme Simoskanojaa pitkin pohjoiseen päin aavan laitaan. Ojan vierellä on karttaan merkitty polku, joka vaikutti ainakin näin talvella, olevan käytetty. Edellisten kulkijoiden jälkiä pitkin hiihdimme aavan laitaan ja lähdimme kiertämään suota.

Simoskanaapa on yksi Martimoaavan alueen laajimmista soista.

Simossa oli ollut vähän aikaa sitten suojasää, jonka jälkeen taas pakastunut, joten hanki oli yllättävän kestävä. Hyvin olisi ahkion kanssa hiihdellyt. Sukset upottivat vain pari senttiä. Aurinko paistoi, mutta ei lämmittänyt. Onneksi oli tyyntä ja mukava hiihdellä.

Aavalla ihmeteltiin kaikenlaisia jälkiä hangella. Ainakin ketun, rusakon ja jonkun metsäkanalinnut jäljet tunnistin. Ihmeellisen paljon jälkien perusteella suolla kaikenlaisia eläimiä viipottaa, vaikka harvoin siellä itse mitään kulkijoita näkee.

Metsäkanalinnun jäljet herätti uteliaisuuden ja tutkittiin niitä tarkemmin. Siipien jäljet näkyi upeasti lumen pinnalla, kulku-urat kiersivät ympäri ämpäri kitukasvuisten mäntyjen ympärillä ja havuja oli syöty. Vaikutti, että jäljet olivat aika tuoreita, koska niiden päällä ei vaikuttanut olevan juuri ollenkaan lunta.

Sitten silmiin osui teeri kauempana männyn lavassa, ja sitten toinen, ja sitten toinen, ja… Yhteensä laskin nähneeni ainakin 12 lintua. Hyvin erottuivat tummat linnut valkoisesta maisemasta. Lintuja oli puiden oksilla ja maassa tallustelemassa. On ne vain upean näköisiä lintuja. Jätimme linnut omaan rauhaansa ja käänsimme suuntamme suon toiseen laitaan.

Teeripari männyn latvassa syömässä havuja.

Hiihtelelimme suon laitaa eteenpäin ja kävimme myös katselemassa tarkemmin Simoskanojaa. Jyrkät reunat on ojassa, vähän samoin kuin Martimojärvessä. Emme lähteneet kömpelöillä metsäsuksilla ojaa ylittämään ja oli oja paikka paikoin sulan näköinenkin. Kuljimme ojan vierustan metsikköä pitkin takaisinpäin. Vähän aikaa kuljettua metsikkö meni sen verran tiiheäksi, että palasimme takaisin ja aavan reunaan. Aavan reunaa hiihdimme vähän matkaa ja saavuimme takaisin polulle, jota edelliset kulkijat olivat jo avanneet.

Päivä meni hiihdellessä Simoskanaavalla ja palasimme autolle iltapäivällä. Sää oli lauhtunut muutaman asteen päivän mittaan. Autolle saavuttua vierailtiin myös Alatalonkarin laavulla, joka oli upealla paikalla Simojoen rannalla. Menimme vielä piipahtamaan Keski-Penikalla, kun oli niin kirkas sää, toiveissa talviset ja aurinkoiset maisema kuvat suoalueelta ja päivällinen lämpimässä tuvassa.

Luminen maisema Kivalon autiotuvalta.

Keski-Penikan polku oli hyvin tallattu, joten oli nopea kulkea rinnettä ylös ihan kävelemällä. Tuvalla olikin paljon porukkaa. Suksia oli tuvan reunalla useampi pari, tuvasta kuului puheensorina ja näkötornissakin oli maiseman ihailijoita. Dronen akku oli unohtunut ottaa lämpimään, joten sehän ei sitten enää toiminutkaan. Tyydyttiin kuvaamaan upeaa maisemaa kameralla ja lähdettiin takaisin autolle.

5 kommenttia

  1. Tuossa kuvassa linnuista on kaksi metsoa eli jos kuvat ovat ko. retkeltä, niin eivät olleet teeriä.

    1. Jopas on hienoa, jos näin on. En olekaan metsoa tavannut näin läheltä aiemmin. Tärähtänyt kuva jäi vain muistoksia tummasta lintuparvesta. Kiikarit ne pitäisi pitää aina matkassa…

      Linnut puussa

      1. Metsoja on näistäkin viidestä ainakin nuo 2 yksilöä, jotka näkyvät kunnolla.

    1. Alatalonkarin laavu on Simojoen rannalla. Sompujärven tieltä käännytään Pohjoispuolentielle ja risteyksestä noin 600 metriä.

Kommentoi juttua

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *