Kun pitkoksia uusittiin Martimoaavalla, niin mietitytti mitenkähän ne soveltuvat maastopyöräilyyn. Taisipa siitä tulla pari kyselyäkin meille, että onko pitkokset pyöräily-ystävälliset. Päätettiin lähteä kokeilemaan. Jutun lopussa videon pätkä maastopyöräilyreissusta.
Pakattiin pyörät autoon ja illalla ajeltiin Hangassalmenahoon, missä yövyimme autossa. Lakana viriteltiin ikkunaan niin sai raikasta ilmaa lämpimällä kelillä ja eivät itikat haitanneet. Heräsimme aamulla suht aikaisin ja menimme aamupalaa laittamaan Hangassalmen ahon laavulle. Eipä ole tullut siellä tulia tehtyä koskaan, aina vain ohi mennyt. Aamupalaksi paistettiin nuotiolla pekonia ja munia. On se vain mukava ulkona syödä.
Esteettömän reitin päässä pysähdyimme hetken kuvaamaan uutta valmistunutta Järven Pikkuahon kotaa ja kokeilimme dronekuvausta. Aurinko lämmitti mukavasti ja sopivasti kävi hento tuuli pitäen ötökät poissa.
Järviaavan laidasta alkoivat uusitut pitkospuut ja ne olivat todella kapeat, ainakin siltä tuntui näin ensikertailaiselle pyöräilijäille näillä poluilla. Olen kyllä pitkoksilla ennen ajellut, mutta vain sellaisilla mitkä ovat maastopyöräilyyn tarkoitettu. Lumiaavalle asti pitkoksien välissä oli aika isoja rakoja, ei niin isoja, että rengas olisi sinne sujahtanut, mutta hankaloitti pitkoksen päällä pysymistä, kun rengas osui eri kohdilla oleviin pitkoksen laitoihin.
Yllättävän raskasta oli kapeilla pitkoksilla tasapainoileminen, ihan erilailla kylkilihaksissa tuntui. Parin kilometrin jälkeen pitkoksilla ajo alkoi jo luonnistua vähän paremmin, ei tarvinnut niin jännittää, vaikka keskittyä täytyikin ajamiseen ja maisemia katseltiin vain pysähdyksissä.
Martimojärven lintutorni oli purettu kokonaan pois. Se taisikin olla jo tovin huonossa kunnossa ja keskelle pusikkoa se on ajan saatossa jäänyt, ei enää ollut kunnon näkymää järvelle. Olisi kyllä mukavaa, jos Martimojärven läheisyydessäkin olisi lintutorni.
Koivuselällä pidimme lyhyen tauon, syötiin parit patukat ja hörpättiin vettä. Hilloja näyttäisi tulevat, ei mene kauaa, kun ovat jo kypsiä. Kuvattiin Laurin lähteestä uudet kuvat. Ei tullut maistettua lähteen vettä, mutta ainakin vieraskirjan perusteella hyvää vettä vaikuttaisi olevan.
Vanhat pitkospuu pätkät olivat helpompi ajaa, koska niissä oli pitkoksien välinen rako huomattavasti pienempi ja jotenkin tasaisempia muutenkin. Koivuselästä eteenpäin oli paljon kivikkoista polkua, mikä vaatii tekniikkaa ajolta enemmän. Ihan hyvin se meni, kun jaksoi pitää vähän vauhtia yllä, mutta jouduin muutamassa kohtaa taluttamaan muutamia metrejä.
Saunasaaressa taas pidimme pienen tauon ja otettiin uudet kuvat tuvan sisäpuolelta. Saunasaaren ja Koivuselän tuvat ovat kyllä siistissä kunnossa. Saunasaarelta oli vielä jonkun matkaa kivikkoista pätkää ennen kuin polku muuttui poluksi ja sittemmin vanhan talvien pohjaksi.
Reitin loppu päässä, Kivalolla, talvitie oli myllätty sadan metrin matkalta ja siksi polku oli kosteaa savimaata, johon rengas upposi. Ajamaan siitä pääsi, mutta kyllähän se pyörä siitä likaantui. Kyltti kertoi reitin varrella, että sielläpäin oli ennallistettu suota täyttämällä kuivattavaa ojaa ja mahdollisesti saroilta poistamalla puuta. Ilmeisesti 2021 jo tämä ennallistaminen tehty.
Kivaloilta ajelimme oravankankaantietä ja kivalontietä pitkin noin 10km Old Pine Huskylle pitsalle. Herkulliset oli pitsat ja jälkkärijäätelöt ja idylliseltä näytti paikka muutenki. Pitää käydä toistekin, ehkäpä ihan majoittumassa. Oravankankaan tiellä näimme lepakon viuhahtavan metsään. En ole aikaisemmin moista nähnyt. Kyllä se ainakin lepakolta näytti terävine siiven kärkineen ja lensi ”mutkitellen”.
Syötyämme pyöräilimme Puukkokummuille ja kävimme tutustumassa muinaisjäännökseen, Jatulilehtoon. Olimme käyneet etsimässä paikkaa monta vuotta sitten, mutta ei silloin paikkaa löydetty. Liekkö meillä edes ollut kunnon maastokarttaa mukana. Nyt löysimme helposti vanhan polun, joka erkani Jatulilehdon tieltä. Sammakko tervehti meitä metsäautotien kääntöpaikalla.
Kuljimme muutaman sata metriä polkua pitkin ja sitten lähdimme puikkelehtimaan metsään. Metsä oli naavaista ja vanhanoloista. Muutaman metrin kävelimme metsärinnettä, kun kiviröykkiö tulikin jo vastaan. Mahtavan näköinen paikka. En ole ennen tuollaista kivirakennelmaa nähnyt.
Jatulilehtojen ja -kirkkojen käyttötarkoitus ei ole selvillä, mutta yksi teoria on, että niitä on käytetty hylkeenpyynnissä tukikohtana, hylkeenlihan varastointipaikkana tms. Jatulinlehdoilla voi toki olla useampikin käyttötarkoitus. Muinaisjäännösrekisterin perusteella Suomesta tunnetaan nelisen kymmentä jätinkirkkoa.
Loppumatka posoteltiin tietä pitkin Sompujärven kautta Hangassalmenaholle ja takaisin autolle. Upeita kallioita asfalttitienkin varrella oli ihasteltavaksi. Muutama matkapyöräilijä tuli myös vastaan. Nämä hiljaisemmat tiet onkin mukavampaa ajettavaa pyörällä, kun vilkas liikenteiset isot tiet.
Yhteensä kilometrejä tuli pyöräreissulle 55km. Haastava, mutta oikein mukava pyöräilyreissu oli. En suosittele Martimoaavan vaelluspolkua ihan aloittelijoille maastopyörällä, oli sen verran haastavia paikkoja. Vieraskirjoista päätellen reitillä käy mukavasti maastopyöräilijöitä. Jatulinlehto oli upea paikka, suosittelen pyörähtämään, jos siellä päin liikutte.