Pakattiin ahkioon pilkkivehkeet ja kuvauskalustoa. Toinen retken tarkoitus oli tutustua videokuvauksen saloihin, kun tuli GoPro-kamera ostettua.
Tammikuinen pakkasaamu. Mittari näytti -16 astetta, mutta aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta eikä tuullut paljoa. Mahtava keli. Jätettiin auto Hangassalmenahon parkkipaikan lähelle levikkeelle. Suunnattiin ahkion ja metsäsuksien kanssa aavan reunasta Martimojärvelle päin.
Hiihto oli yllättävän kepeää, kun ei ollut lunta mihin suksi olisi uponnut. Aika jäinen oli lumen pinta. Martimojärvellä kuvailtiin upeaa auringossa kimaltevaa hankea ja ruvettiin kairaamaan. Muutaman kairauksen jälkeen ympäri järveä todettiin, että vettä oli todella vähän, ehkä korkeimmillaan metrin. Kaloja ei näkynyt. Päätettiin jättää kalastelut sikseen ja lähteä ruokailemaan Martimojärven laavulle.
Pakkasta oli iltapäivällä jo lähemmäs -20 astetta. Meni kauemmin trangialla veden keittämisessä vaikka olikin tuikku lämmittämässä poltinta. Ruuaksi testattiin Mexikon pata-valmisruokapussin kera mustien papujen. Oli muuten todella suolaista tuo pata. Ei varmaan sitä enää seuraaville reissulle tule ostettua.
Laavulta käytiin vielä jalkapatikalla suon reunassa kattelemassa muita kulkijoita ja ihailemassa laskevaa aurinkoa. Sitten pakattiin ahkio ja laitettiin sukset takas jalkaan ja lähdettiin paluu matkalle. Paljon oli muitakin hiihtäjiä palaamassa reissuiltaan aavan reunaa. Hiihdettiin Martimojärven yli suoraan autolle.
Tässä videon pätkä mitä uudella videovehkeellä tuli kuvattua ja testattua videon käsittelyä. Vaatii vielä opettelua…