Tänä vuonna tuli jo vähän kiire tehdä kevät retkeä hiihtäen Martimoaavalle. Tai no yleensä helmikuun lopulla tehdyt retket ovat talviretkiä, mutta tämä talvi on ollut sellainen, että kovin keväiseltä tuntui jo näillä korkeuksilla helmikuussa. Päätimme, että hiihtelemme Kivalon laavulta jonkin matkaa kelkkauraa pitkin itään ja sieltä käännytään etelään kohti Koivuselkää, missä oli tarkoitus olla yötä. Seuraavana päivänä Koivuselästä oli tarkoitus hiihdellä Saunasaaren kautta Kivalon päälle ottamaan muutama valokuva.
Aamulla saimme Kemistä kyydin Kivalon laavulle. Yön aikana oli satanut kymmenkunta senttiä lunta ja lämpötilakin oli mukavasti muutaman asteen pakkasen puolella. Maisemat olivat muuttuneet yön aikana todella talviseksi ja metsässä oli uuden lumen tuoma todella puhdas ja rauhallinen tunnelma. Kivalon laavulla varusteita kasatessa huomasin, että edellisenä iltana Garmin eTrex 10 GPS-paikantimeen lataamani päivitys oli hävittänyt kaikki reittimerkit. Kivaloilla Elisan matkapuhelinliittymä vilautteli vielä 3G:tä mutta ajattelin, ettei tupien koordinaattien hakeminen ole vaivan arvoista. Olihan meillä mukana kartat alueesta.
Lähdimme hiihtämään Kivalon laavulta itään moottorikelkkauraa pitkin puoli yhdeltätoista. Kelkkauraa pitkin ei oltu ajettu hetkeen ja olihan siinä muutenkin edellisenä yönä tullut kymmenen senttiä tuoretta lunta päällä. Reilussa tunnissa olimme kohdassa, josta oli tarkoitus kääntyä etelään hiihtämään aapaa pitkin kohti Koivuselän tupaa. Matkaa oli taittunut 3,7 kilometriä. Hiihtäminen oli helppoa uraa pitkin ja hiihtäminen umpisellakin tuntui paljon helpommalta kuin aikasempina talvina, jolloin lunta on ollut 3-5 kertaa enemmän.
Umpisella hiihtäminen oli puolet hitaampaa, mutta monta kertaa nautinnollisempaa vaikka lumipyry alkoi vaihteeksi voimistua sekä etelänpuoleinen tuuli. Puolitunti hiihdettyämme umpista aloimme olla Lumiaavan reunalla ja päätimme pitää pienen juomatauon ja napsia muutamia kuvia. Samalla alkoi tuntua, että huomattavasti suunniteltua aiemmin Koivuselän tuvalla ja mietimme, että jatkamme sieltä vielä jonnekin tämän illan aikana.
Näkyvyys lumituiskun keskellä ei ollut mikään paras. Muutamia kuvia otettuamme aloin tarkistelemaan kartasta suuntaa Koivuselkään, mutta ihan varmuutta tähän ei saatu. Mutta ei muuta kuin valittiin rohkeasti suunta ja sivakoimaan. Kolmen kilometrin ja tunnin sivakoimisen jälkeen olimmekin jo perillä tuvalla. Tuvan pihassa näkyi jälkiä, että viime päivinä tuvalla oli käyty Lammasahon suunnasta useammankin hiihtäjän voimin, mutta tuvassa ei ollut yöpynyt kukaan. Tupa oli siisti, kuten Martimoaavan tuvat ovat aina retkillämme olleet. Söimme leivät ja joimme kuumat kupit sekä päiväkahvit ja samalla tuumailimme, minne lähdettäisiin seuraavaksi. Kello oli vasta hieman yli yksi iltapäivällä, joten valoa hiihtämiseen riittää vielä moneksi tunniksi.
Kahvia ryystäessä ja karttaa katsellessa päätimme, että jos hiihtäisimme tänään ainakin Saunasaareen tai jopa Kivalon autiotuvalle. Seuraavana päivänä voisi jatkaa vaikka Kaltiolammen autiotuvan suuntaan ja sopivasta kohtaa poiketa Lautiosaari – Sompujärvi -tien varteen odottamaan kyytiä. Seuraavaksi tuvan siivous ja tavaroiden pakkaus ja suksen kärjet kohti Saunasaaren autiotupaa.
Sadan metrin päässä Koivuselän tuvalta Saunasaareen päin vaellusreitin varrella on Laurin lähde, joka pysyy sulana lähes koko talven.
Olimme pari vuotta sitten hiihtäneet Koivuselältä Saunasaareen joten päätimme mennä suurin piirtein samaa reittiä kuin edelliselläkin kerralla eli mennä aavan reunaa pitkin ja koukata länteen metsän läpi Saunasaaren tuvan kohdalta. No lumituiskussa koukkasimme länteen vähän liian aikaisin ja liian paljon, että olimme menossa jo etelään päin. Jonkin matkan päästä löytyi vanhat kelkan jäljet, jotka juuri ja juuri silloin tällöin erottuivat lumen alta. Jatkoimme hiihtämistä uraa pitkin uskoen niiden johtavan uralle, jota käytetään mm. puiden tuomiseen Saunasaaren tuvalle.
Jonkin ajan kuluttua usko alkoi loppua, että ura menisi sille uralle, jolle toivoimme sen menevän. Päätimme lähteä puskemaan metsän läpi kohti vaellusreitin polkua. Kyllähän se hiki viimeistään tässä vaiheessa irtosi, kun tihessä metsässä mutkitteli yrittäen pitäen suunnan. Kun vihdoin löysimme vaellusreitin polun, luulimme että olemme ohittaneet Saunasaaren tuvan. Vaan ei sekään haittaisi, voisimme hiihdellä Kivalon autiotuvalle. Rehellisesti sanottunua metsässä yöpymisen vaihtoehdoksi alkoi sauna parin oluen kera nousemaan varteen otettavalta vaihtoehdolta.
Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa Saunasaaren autiotupaa jouduttin hakemaan. Nuolilla merkitty reitti on tämän retken reitti hiihdettynä kartan avulla. Alla himmeämmällä GPS:n avulla pari vuotta sitten hiihdetty reitti.
Iloksemme Saunasaaren entinen savottasauna tuli hämärässä vastaan ja mieli virkistyi kummasti. Nopeasti pienet lumityöt ja tulet kaminaan. Saunasaaren tupa on sen verran pieni, että sen saa nopeasti lämpimäksi kovemmillakin pakkasilla. Sulatimme samalla lunta vedeksi illan ja aamun tarpeita varten sekä joimme kaakaot ja nautiskelimme tunnin pari kaminan huminasta sekä palavien puiden paukkumisesta.
Iltapala meni kerta luokkaa raskaammaksi. Perunamuussia ja hirvenlihasäilykettä. Siinä samalla kävi tuvassa levähtelemässä mies koirineen, joka oli hieman harhaillut etsiessään tupaa tullessaan toisesta suunnasta kuin me. On se mukava, että muillekin näin käy.
Illan päälle vielä poltimme pesällisen puita, jottei yön aikana tarvitse herätä lämmittämään tupaa. Vaikkei me kovin lämpimäksi tupaa lämmitetty, riitti lämpöä aamuun asti. Yö oli muutenkin harvinaisen rauhallinen. Ei tarvinnut herätä edes juomaan keskellä yötä vaikka iltapala oli aika rasvainen.
Heräsimme aamulla kuuden aikoihin ja alkoimme tekemään aamupalaa. Samalla pakkailimme tavaroita sekä tehtiin tarpeeksi polttopuita seuraavalle tulijalle. Jo aamusta oli lämpötila lähellä nollaa mikä lupasi vähän huonoa hiihtokeliä. Mikään mahdoton nälkä ei ollut, joten aamukahvit ja edellisen illan hirvenlihasäilykkeiden jämät riittivät aamupalaksi. Kahdeksan aikoihin tupa oli siivottu ja varusteet lähtökunnossa.
Jo muutaman sadan metrin hiihtämisen jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että Kivalon laavulle hiihtäminen huoltouraa pitkin saattaisi riittää tämän päivän matkaksi. Parin kilometrin päästä tämä oli jo aivan selvää. Lunta tarttui 30 sentin kerros suksen pohjaan ja sukset jalassa käveleminen muuttui aivan mahdottomaksi. Viimeiset kilometrit kannoimme suksia ja soitimme kyydin Kivalon laavulle.
Vaikka matka ei mennyt kuten suunnittelimme, retki oli taas kerran mukava tehdä. Välillä mentiin nopeammin kuin oli tarkoitus ja välillä hitaammin. Lumisade ja harmaa keli ei oikein ollut valokuvaamisen suhteen inspiroiva. Eläimiä matkalla ei näkynyt muutamaa kaukana lentävää lintua lukuunottamatta. Outoa ettei edes vasta sataneen lumen päällä näkynyt jälkiä paria pienen tunnistamattoman eläimen jättämää jälkeä enempää.
Ainakin oppi sen verran, että seuraavalle hiihtoreissuille kerralle varaa voiteita tai edes kynttilä mukaan. GPS:ssä kannattaa olla koordinaatit, jos sellaisen sattuu omistamaan. Lisäksi toisen sukseni side alkoi näyttämään hajoamisen merkkejä. Varaside oli mukana, mutta se oli valmiiksi rikki. Tuplatarkista siis varusteiden kunto ennen retkelle lähtöä. Näin sitä taas ollaan kokemusta rikkaampia.